Ylioppilaskunnan edustajistovaalien ehdokasasettelussa eletään nyt viimeisiä jännittäviä hetkiä. Ehdokasasetteluhan päättyy torstaina 26.2 klo 15. Vielä siis ehtii ehdolle.
Ota haaste vastaan ja ilmoittaudu ehdokkaaksi! Liity mukavaan joukkoomme, jossa ei tekemisen meininkiä ja visioita puutu. Lähdetään yhdessä tekemään uutta ylioppilaskuntaa, jossa kuuluu vahvasti myös Keskeisten ääni.
Tulevalla viikolla Keskeiset näkyvät vahvasti ympäri yliopistoa. Tule ottamaan hihasta kiinni, niin jutellaan lisää.
EDIT: Keskeiset ovat asemissa Carelialla sekä keskiviikkona 25.2 ja torstaina 26.2. Tulkaahan kahveille!
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
maanantai 16. helmikuuta 2009
Keskeisten kampanja ympäri yliopistoa jatkuu iloiseen tapaansa. Keskiviikkona 18.2 olemme tavattavissa yliopistolla Carelia-rakennuksen aulassa. Paikalla on tuolloin myös Keskustanuorten ja Keskustan opiskelijaliiton yhteinen eurovaaliehdokas Timo Tapaninen.
Tulkaahan paikalle tapaamaan Tapanista ja kyselemään lisää edustajistovaaliasioista. Ehdolle vaaleihin ehtii vielä!
Lisäinfoa
www.timotapaninen.fi

keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Edustajistovaalit lähestyvät
Jälleen on tullut aika ylioppilaskunnan edustajistovaalien. Joensuussa ja Kuopiossa ollaan nyt uuden edessä: Yliopistot yhdistyvät yhdeksi suureksi liki 15 000 opiskelijan Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alusta. Ylioppilaskunnat yhdistyvät jo syksyllä 2009. Uusi ylioppilaskunta kaipaa nyt riveihinsä aktiivisia, opiskelijoiden asioista kiinnostuneita toimijoita.
Uuden Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajisto valitaan jo tänä keväänä. Varsinainen vaalipäivä on 30.3 ja ehdokasasettelu on nyt kiivaimmillaan jatkuen aina 26.2 saakka.
Mikä ihmeen edustajisto, saatat pohtia. Edustajisto käyttää ylioppilaskunnassa ylintä päätösvaltaa, päättäen muun muassa ylioppilaskunnan budjetista, toimintasuunnitelmasta, hallituksen kokoonpanosta , hallinnon opiskelijaedustuksesta ja jäsenmaksusta. Edustajisto valitaan suhteellista vaalitapaa käyttäen aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. ISYY:n edustajistoon valitaan 39 edustajiston jäsentä, eli edaattoria. Sinä voit olla yksi heistä.
Joensuun keskustaopiskelijoiden edustajistoryhmä Keskeiset on ollut merkittävä ja näkyvästi toimiva edustajistoryhmä Joensuun yliopiston ylioppilaskunnassa (JoYY). Kuluneella edustajistokaudella olemme olleet toisiksi suurin edustajistoryhmä yhdeksällä edaattorilla. Ylioppilaskunnan vuoden 2009 hallituksessa Keskeisillä on eniten paikkoja; nykyisen hallituksen paikoista kolme on keskeisillä: Järjestö- ja tiedotusvastaavana toimii Mari Holopainen, koulutuspoliittisena vastaavana Joonas Laitinen ja sosiaalipoliittisena vastaavana Kaisu Lötjönen. Edellinen, vuoden 2008 hallitus toimi pitkän linjan keskeisen, nykyisen Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) puheenjohtajan Jussi Sallisen johdolla. Lisäksi Keskeisillä on tällä hetkellä ylioppilaskunnan ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka: tällä paikalla häärii Jukka-Pekka Tyni.
Toki Keskeiset pyrkii olemaan vahvasti mukana myös uuden Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan toiminnassa. Kevään edustajistovaaleihin Keskeiset lähtevät tarmokkaasti yhteistyössä kuopiolaisten sekä savonlinnalaisten kanssa. Ehdokkaiden rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Jos olet kiinnostunut ehdokkuudesta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa, ota rohkeasti yhteyttä!
Lisätietoja saat esimerkiksi Joensuun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Lilli Tuuhalta (tuuha.lilli ät gmail.com), minulta (asaukko ät cc.joensuu.fi), tai kuopiolaisten vaalipäällikkö Leea Arffmanilta (larffman ät hytti.uku.fi)
Terveisin,
Annu,
Keskeisten edustajistoryhmän pj,
Edustajistovaalien vaalipäällikkö Joensuussa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)